20. syyskuuta 2012

Elämän pieniä iloja

Olen ollut tällä viikolla kovin hyväntuulinen. Ei sillä, että muutenkaan olisin erityisen synkkyyteen taipuvainen hahmo, mutta onhan se aina kiva kun on kivaa. Luonnollisesti. Sellaisessa mielentilassa ei sitten ne pienet takaiskutkaan jaksa niin heilautella. Sisäinen keittiöpsykologini nosti juuri päätään aamukahvia mukiin kaataessani. Siis keittiössä, missäs muuallakaan. Sen mielestä pitäisi funtsia, mistä yksittäisistä tekijöistä hyvä tuuli johtuu, jotta tähän fiilikseen voisi jatkossa pyrkiä vaikka vähän aktiivisemminkin. Jatkoin siis analysointia olohuoneen puolella ja tällaiseen listaan päädyin.

Viime päivinä olen ilahtunut
  • uudesta, hulvattoman hauskasta miespuolisesta sh'bam-ohjaajasta.
  • siitä, että työmatkalla tarkenee yhä balleriinoissa (ja ilman sukkia).
  • muilta saaduista kehuista ja tsemppauksesta.
  • eteenpäin jaetuista kehuista ja tsemppauksesta.
  • kauniista sanoista sähköpostissa.
  • Modernin perheen ja Hyvien ja huonojen uutisten uusista jaksoista.
  • onnistuneesta konferenssimatkasta, joka loi uusia ajatuksia ja ideoita, hyviä kontakteja ja uutta innostusta omaan työhön.
  • siitä, että vaikka shoppailu jäi työmatkalla minimiin, ehdin ostaa hotellin naapurikaupasta pitkään ajatuksissa olleet kengät ja lentokentältä löytyi vielä ripsivärikin, jota ei Suomesta saa ja jota viikon aikana ei ehtinyt kaupungilta metsästää.
  • turhaksi jääneiden tavaroiden kiertoon laittamisesta.
  • tästä hitaasta, aurinkoisesta syysaamusta keskellä viikkoa. Virkistyspäivä on todellinen virkistyspäivä kun sen saa aloittaa virkeänä ja vähän tavallista työaamua myöhemmin. Loistoidea, pomo!
  • kaikista hyvistä tyypeistä lähipiirissä ja vähän sen ulkopuolellakin.
  • valmiiksi kaapista löytyneistä aineksista improvisodusta ruuasta, josta taisi tulla uusi suosikkiresepti.


Summa summarum: Älä aliarvioi ystävällisten sanojen merkitystä. Anna hyvän kiertää. Nauti elämän pienistä iloista. Hyvä fiilis on pienten ilojen summa.

Miehen ideoima sunnuntaibrunssi kotona. Pehmeä lasku hotelliaamiaisista arkeen.

3 kommenttia:

  1. :)

    Ja mitä tv-ohjelmiin tulee, niin tsekkaas Yleltä Solsidan tiistaisin (Areenassa näkyy koko syksyn tähän astiset jaksot)...todella herkullista huumoria på svenska :D Tosin, miten musta tuntuu, että mä olen ainoa, joka tän on nyt vasta löytänyt eli todnäk sullekin jo tuttu juttu... vklpuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden ensimmäistä kautta on jo katsottu telkkarista ja sen jälkeen maratonina dvd-boksilta. Sarja on siis vanha tuttu, mutta kuuluu myös ehdottomasti suosikkeihin. Samoin, viikonloppuja! :)

      Poista
  2. Jahas jahas, kommentti pääsi lähteen sitten ilman nimee, eli MariD:hän täällä ;)

    VastaaPoista