7. tammikuuta 2013

Pieniä ilonaiheita



Joskus voi ihminen tulla pienistä asioista iloiseksi. Kuten siitä, että kaikkien aiempien kokemusten ja etenkin ennakko-odotusten vastaisesti orkidea on edelleen hengissä, vaikka se on ollut allekirjoittaneen "hoidossa" jo melkein puoli vuotta. Tai siitä, että spontaanin leivontainspiksen seurauksena meikäläisten keittiössä kohoaa parhaillaan pullataikina. Kohta saa lykätä kanelikierteet uuniin ja iltapalaksi haukataan tuoretta pullaa. Nam! 

2 kommenttia:

  1. Oi, kanelikierteitä!:P Itse onnistun tappamaan orkideojen kukinnot kuukaudessa, mutta ne jäljelle jäävät rangat sinnittelevät elossa ikuisesti.

    VastaaPoista
  2. Mullekin nämä ovat orkideaenkat. Täysi mysteeri, että miksi. En ole tehnyt mitään toisin, tai siis itse asiassa: en ole tehnyt mitään. :)

    VastaaPoista