31. tammikuuta 2013

Lontoon suosikit

Matkailu avartaa ja on kiva nähdä ja kokea uusia juttuja. Toisinaan on kuitenkin tosi rentouttavaa reissata tutuissa kohteissa: ei paineita pakollisten nähtävyyksien kiertämisestä ja voi keskittyä ihan vain oleilemaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Ei siis sillä, että se uuden näkeminen ja kokeminen sinällään olisi erityisen stressaavaa, pitää vain muistaa säilyttää maltti ja kohtuus pakko nähdä ja kokea -listan kanssa. Joskus se on helpommin sanottu kuin tehty. Ja kun yrittää mahduttaa mahdollisimman monta asiaa rajalliseen määrään lomapäiviä, loma ei välttämättä ole lomailumielessä tehnyt tehtäväänsä. Arjen aloittaminen valmiiksi väsyneenä on karua hommaa. Kokemusta on.


Ensi viikon reissu Lontooseen on minulle ja puolisolle kolmas yhteinen ja molemmat olemme käyneet siellä myös itseksemme muutaman kerran. Vaikka kaupunki on suuri ja siellä varmasti riittäisi uutta tekemistä jokaiselle vierailukerralle, tuntuu mukavalta päästä viikonlopuksi tuttuihin ympyröihin ja vanhoihin suosikkipaikkoihin. Meidän vakkarijuttumme eivät ole mitään tajunnan räjäyttäviä superelämyksiä, vaan pikemminkin - erästäkin pressaa lainatakseni - ihan tavallisia asioita. Yhtä kaikki ne ovat kuitenkin juttuja, joita tykkäämme tehdä.


Puolison pitää aina Lontoossa päästä klubeille. Meikäläisen mummoutumisaste on sen verran korkea, ettei klubiskenen varmaankaan pitäisi edes kuulua allekirjoittaneen idiolektiin. Sen sijaan 60-luvun vinyylisinkkujen maailmassa elävälle puolisolle Lontoo on oikeastaan se kaupunki. Vaikken itse modeista ja niistä alkuperäisistä skineistä niin tiedäkään, on klubeilla kiva käydä tällaisen maallikonkin. Pääsee ikään kuin aikamatkalle kun ympärillä pyörii jengiä vuosikymmenten takaisissa releissä (oikeasti, ne tukat ja meikit ovat ihan mielettömiä!) ja musiikki soi alkuperäisiltä vinyyleiltä. Miehelle on tietysti ihan huippua kun pääsee bongailemaan hyviä levyjä ja saa tavata paikallisia kavereita. 


Ostosten puolesta perustarpeet on tyydytetty kun pääsen käymään Uniqlolla, Thorntonsilla ja jossain urheiluliikkeessä ostamassa seuraavan vuoden futisaiheiset lahjat kummipojalle. Kivointa on pyöriä niissä kaupoissa, mitä Suomesta ei löydy. Westfieldissä kaikki tarpeellinen on saman katon alla, mutta siellä hurahtaa helposti koko päivä. Lyhyellä viikonloppureissulla sinne ei välttämättä tule lähdettyä. Jos lennot ovat Heathrowlle, pitää kentällä tietenkin tsekata vielä Mulberry. Puolison suosikit löytyvät Carnaby Streetilta ja Camdenista, Burberryn outlet Hackneyssa on myös hyväksi havaittu. 


Ravintolavakkarimme on niinkin persoonallinen vaihtoehto kuin Wagamama, mutta mikäs siinä kun se kerran aina vain toimii, kerrasta toiseen. Viime kerralla saatiin kaupanpäälliseksi äksöniä kun ravintola evakuoitiin tulipalon vuoksi. Kukaan ei onneksi loukkaantunut, mutta oli aika jännä seurata, miten pitkään palohälytin sai soida ennen kuin toiset uskoivat, että nyt on tosi kyseessä.


Tykkään Lontoossa myös sellaisesta arkisesta asiasta kuin bussilla liikkumisesta. Se on toisinaan hitaampaa kuin metrolla kulkeminen ja ehkä aika monta astetta "turrempaa", mutta sieltä yläkerrasta näkee niin kivasti kaupunkia samalla. Sitä paitsi bussireittien verkosto on niin kattava, että toistaiseksi ei ole vielä ollut asiaa sellaiseen paikkaan, johon ei bussilla helposti pääsisi. Ja kuten useimmissa kaupungeissa, Lontoossakin ihan parasta on sellainen puoliksi päämäärätön haahuilu, kuljeskelu eri kaupunginosissa ja ihmisten tarkkailu.

Ensi viikon reissulla on tarkoitus käydä perjantaina klubilla, lauantain alustavassa ohjelmistossa on Borough Market, Tate Modern ja shoppailu (kun synttärisankari sitä toivoi niin saamansa pitää, hih) ja sunnuntaina vain hengaillaan. Oikeudet muutoksiin pidätetään, fiilispohja on paras pohja.


Entäs te, mitä te tykkäätte Lontoossa tehdä? Onko kenelläkään vinkkejä uusiksi suosikeiksi?

29. tammikuuta 2013

Hupsista...

Campadresta tuli aamulla sähköpostiin ilmoitus, jossa kerrottiin juuri startanneesta Hunkydory-kamppiksesta. Kävin huvikseni tsekkaamassa, mitä siellä on tarjolla ja tilaus lähtikin sitten samantien vetämään. Vähän sen jälkeen muistui mieleen se ostoslakko, johon olin itseni asettanut helmikuun alkuun saakka. Hupsista...

No, eikö kuitenkin ole parempi ostaa tuntuvasta alesta nyt kuin sitten muutaman viikon päästä täydellä hinnalla? Sitä minäkin. Postissa siis odotellaan saapuvaksi alla olevia vaatekappaleita, Essential Japan knit (aegean sea) ja Essential Basic T (army ash). On kyllä suorastaan edesvastuutonta käyttää väristä tuollaista aegean sea -kuvausta: tällaisena myräkkäpäivänä kun ensin tarpoo kotiin lumituiskussa pimeällä ja sitten harhautetaan ajattelemaan aurinkoista ja lämmintä Egeanmerta, niin vähemmästäkin menee pää sekaisin. Ihan sillain klik. Klik, klik. Oho!

Mutta onhan nämä nyt aika ihkut. Ja meikäläisen skaalalla tosi värikkäätkin. Suorastaan kevätvaatteet! Enää ei siis puutu kuin se kevät.


28. tammikuuta 2013

Pieniä, valkoisia valheita

Viime perjantain illallispöydässä tulimme keskustelleeksi siitä, miten meistä kukakin käyttäytyy kun puhelin soi ja langan toisessa päässä on joku, joka haluaa myydä meille jotakin.

Huomasimme, että on niitä, jotka osaavat sanoa "ei".

Sitten on niitä, jotka säälinsekaisin tuntein miettivät puhelinmyyjän hennon äänen takana olevaa tarinaa ja tulevat tilanneeksi lehden, jonka sisältö ei tosiasiassa kiinnosta tippaakaan.

Ja sitten ovat vielä ne, joilta yksinkertainen "ei" ei onnistu, vaan kieltäytyminen pitää vielä jotenkin perustella. Tässä omat suosikkini illan aikana kuulluista pienistä, valkoisista valheista.

  • "Luen [lehden nimi tähän] aina töissä."
  • "Voi, en voi sanoa tähän nyt yhtään mitään kun meillä mies aina hoitaa kaikki nämä asiat." (lausutaan alentuvasti)
  • "Mä oon sokee."

Puuttuuko joku olennainen selittely listalta? Mikä on teidän selviytymisstrategianne?

Kuva

25. tammikuuta 2013

Say cheese!


Tänään vietetään iltaa ystävän luona ja herkutellaan juustofonduella. Pata taitaa olla pikkuisen pienempi. Ja meri onneksi jäässä! ;)

23. tammikuuta 2013

Haussa: graafista ja mustavalkoista

Olohuoneen iso matto vaihtui luonnonvalkoisesta nukkamatosta Ikean mustavalkoiseen "blogimattoon" joulukuussa. Nyt hotsittaisi kovasti paljon uusia muitakin olohuoneen tekstiilejä mustavalkoisempaan suuntaan. Ajattelin laittaa ikkunaan yhden pitkän sivuverhon jostakin mustavalkoisesta, mielellään graafisen kuvioidusta kankaasta. Sen kaveriksi sitten yksi tai kaksi laskosverhoa, mikä nyt parvekkeen oven kohdalta parhaaksi ratkaisuksi osoittautuukaan.

Mutta hei, mitä te sanotte? Jos matto on tämä:


Niin minkä näistä kangasvaihtoehdoista valitsisitte sille kaveriksi? 
Vai ottaisitteko näistä mitään? Muita ehdotuksia?


19. tammikuuta 2013

Ihana valo!

Pitkään ja hartaasti odotettu vieras kävi tänään täällä ja viipyi ilahduttavan pitkään.


Lähtiessään se värjäsi taivaan ensin pastellisävyillä, sitten ihan punaiseksi.


Kevään ensimmäisen tulppaanikimpun se sai näyttämään entistä kauniimmalta.


Ja sen valossa innostuin ottamaan kuvia myös pari viikkoa sitten kotiutuneesta uudesta laukusta.


Aurinko. 

Kanakeitto

Olin opiskeluaikana yhden kesän töissä lounasravintolassa. Vaikka työkokemus ei sillä kertaa kartuttanutkaan oman alan osaamista, sai harrastelijakokkailija ammattilaisilta monta hyvää vinkkiä keittiöön. Noilta ajoilta on peräisin myös muutama luottoresepti, joista on vuosien varrella ollut monesti iloa ja hyötyä. Yksi omista suosikeistani on tämä kanakeitto, joka tänäänkin porisi kotihellalla.

Muutama kikkakolmonen ennen reseptiä:
  • Jos kokkailua ei halua tai arjen keskellä jaksa aloittaa vihannesten silppuamisella, voi ihan huoletta käyttää pakastevihanneksia. Oma suosikkini tässä keitossa on Pirkka-vihannessuikaleet. 
  • Kanan rintapalojen sijaan voi hyvin käyttää myös valmiita kanasuikaleita. Paista lihat pannulla, mausta ne ja lisää keittoon loppuvaiheessa ohjeen mukaan. 
  • Sulatejuuston vahvuuden ja lopullisen määrän voi kokki päättää itse. Meillä keittoon päätyy yleensä noin puolet 200 g mustasta Koskenlaskija-paketista, jolloin juuston maku tulee kunnolla esiin. 
  • Riisin voi myös halutessaan korvata kuutioidulla perunalla tai vaikka tupla-annoksella kasviksia.


Kanakeitto (4 annosta) 

3 rkl öljyä
2 punasipulia (tai 1 purjo)
1,5 tl currya 
ripaus kurkumaa 
(ripaus garam masalaa)
1 dl riisiä
8 dl vettä
50-100 g Koskenlaskija-sulatejuustoa 
2 dl ruokakermaa 
250-300 g vihannessuikaleita 
1 kanaliemikuutio (tai kanafondia/thai-kanafondia maun mukaan)
sitruunapippuria
mustapippuria
suolaa
2 kanan rintapalaa (tai 300 g kanasuikaleita)


  1. Mausta kananpalat broilerimausteella ja paista uunissa 180°c n. 25 min. Anna jäähtyä ja kuutioi. Jos käytät kanasuikaleita, paista suikaleet pannulla ja mausta ne.
  2. Silppua sipulit (/purjo) ja laita öljy kuumenemaan kattilaan. Lisää curry ja sipulit. Sekoita, kunnes sipulit ovat kuullottuneet.
  3. Lisää riisi ja sekoittele, kunnes riisi saa väriä.
  4. Lisää vesi ja sulatejuusto. 
  5. Lisää kerma ja vihannessuikaleet, kun riisi on lähes kypsää ja sulatejuusto sulanut.
  6. Lisää kanaliemikuutio/fondi ja mausta sitruunapippurilla, mustapippurilla ja suolalla maun mukaan. Anna keiton kiehua hiljalleen n. 10 min. 
  7. Lisää kuutioidut kananpalat ja kiehauta.

18. tammikuuta 2013

Riläkspeipi


Oi ihana perjantai! Illan puolelle venyneet työpäivät on taas yhden viikon osalta taputeltu ja edessä on viikonlopun verran vapaa-aikaa. Ajattelin lähinnä vain iisailla, chillailla, relata ja olla möllötellä. Levätä. Ainakin siihen asti kunnes tulee tylsää ja pitää keksiä muuta tekemistä. Tai no, ei tässä tarvitse mitään väkisin keksiä, olisihan sitä hommaa. Huomenna otan punakynän kauniiseen käteen ja teen perheen sisäisen opponoinnin pikkusiskon opinnäytetyölle. Korjaan pois loput joulukoristeet. Pesen pari koneellista pyykkiä. Ehkä leivon kun kerran tuli äsken kotimatkalla poikettua Confetissa hankkimassa asiaan kuuluvaa rekvisiittaa. Edistän villapaitatekelettä. Järjestän uudelleen ne pari keittiön kaappia, jotka ovat olleet ihan sekaisin siitä asti kun meillä tehtiin kotityönjakouudistus, jonka myötä minä vastaan vaatehuollosta ja mies huolehtii tiskit ja keittiön. Kolmen tupperikulhon setti käy näemmä palikkatestistä... 

Mutta nyt pelin nimi on riläkspeipi. Pikasiivous on hoidettu sammuttamalla valot ja sytyttämällä kynttilät, viikonloppukimppu on maljakossa, perjantaikarkit kulhossa, vaatetus on vaihtunut lökäpöksyihin ja villasukkiin, kohta lämpiää suklaaglögi ja sitten katsotaan telkusta, miten meidän hääbändin solistille käy illan Voice of Finland -jaksossa. Mukavaa viikonloppua kaikille!

15. tammikuuta 2013

Lihapulla kullan kallis


Käytiin tänään skumppakerhon tyttöjen kanssa skumpalla ja sen jälkeen syömässä. Lasku laitettiin neljään osaan, 28 euroa per pää. Se on aika paljon lasista valkoviiniä, vähän kärtsähtäneistä lihapullista, kasvispyöryköistä, jotka murenivat heti kun niihin osui haarukalla, ihan tavallisista keitetyistä porkkanoista sekä dipeistä, joista normaalilla makuaistilla varustetut ihmiset eivät meinanneet tunnistaa kumpi oli tehty perunasta ja kumpi kermasta. Ravintola mainosti nostaneensa "pullat jalustalle". Tuolla logiikalla voisin tarjoilla meidän residenssin seuraavat lihapullat jalalliselta kakkuvadilta. Maussa kotipullat eivät ainakaan häviä tämän illan ravintolapullille. Koostumuksellakin voin reteillä, omin käsin pyöritellyt pullat pysyvät taatusti haarukassa. Ravintolasta lähtiessä oli vähän pliisu olo, paremminkin olisi voinut ne eurot käyttää. Tässä paikassa tuli nyt hoidettua kaksi vierailua samalla kertaa: ensimmäinen ja viimeinen.

Kotiin tultuani luin ensin Eeva Kolun Kauhaa ja Rakkautta -blogista kirjoituksen Tuhansien murheellisten ravintoloiden maa. Sitten luin Chicling-blogin Hannan kirjoituksen Ketjujen valtaama keskusta - uhka vai mahdollisuus?. Hyvin sanottu, molemmilta. Ei se voi riittää tekemään ihmisestä snobia, että haluaa rahoilleen vastinetta.

Yritys ja erehdys -taktiikalla tuli tänään huti, vaikkei ketjupaikassa ja/tai puolivalmiita pakasteita syötykään. Seuraavalla kerralla pitää kuitenkin tehdä parempi taustatutkimus. Onni on asua seudulla, missä on oikeasti hyviäkin ravintoloita, joissa ei kuitenkaan tarvitse maksaa itseään kipeäksi hyvästä, tuoreista aineksista valmistetusta annoksesta.

Jos ravintolavalinta ei tänään mennytkään ihan nappiin, niin onneksi seura oli kuitenkin mitä mainiointa. Nyt on puitu esimerkiksi post-hipsteriyden aikakausi, puutarhatyökalujen nimistö sekä se, minne moiset työkalut voi (halutessaan) tunkea. Vaikkei nauru pidentäisikään ikää, niin ainakin se kevensi mieltä. Kiitos tästä illasta, ystäväiseni! 

14. tammikuuta 2013

Jono

Neuloosikausi se vain jatkuu. Juuri nyt puikoilla meinaa olla suorastaan jonoa.


Tekisi mieli saada oma Skappel-versio valmiiksi kun on vielä kylmää aikaa, että sen saisi sitten heti käyttöönkin. Sopivasti tähänkin tuli ostettua langat harmaana, sellainen kausi kun tuntuisi nyt olevan vaatetuksessa meneillään.


Menin kuitenkin aloittamaan yhden lämpimämmän kauden projektin tässä välillä. Kuvan puuvillatunikan teen mustana ja jos ohjeeseen on uskomista, on tämä aika nopsaan valmistuvaa sorttia.


Tulossa ovat lahjoiksi myös yhdet sukat ja tuubihuivi, molemmat vielä alkutekijöissään.


Ja tänä vuonna syntyville suvun uusille pikkuisillekin on jo neulomukset mietinnässä.


Langat on, ohjeet on, inspiraatiota ja innostusta on. Vielä kun saisi vähän lisää vapaa-aikaa jostakin... Sitä odotellessa heitetään neuloskuviomukista vähän kahvia lisää koneistoon ja annetaan puikkojen kilistä. 

13. tammikuuta 2013

Vanhan suhteen lämmittämistä

Meidän mummokerhon vuoden ensimmäinen tapaaminen oli viime viikolla. Mummokerho on oikeastaan kässäkerho, good old ompelupiiri, vaikka kyllä muukin mummoilu tai ainakin siitä puhuminen on sallittua. Mummokerhon kokoontumisissa tehdään käsitöitä, kahvitellaan, herkutellaan ja juorutaan, tietty. Idea lähti liikkeelle työpaikan kahvipöydästä, mutta nyt näyttäisi siltä, että pian ollaan jo laajentumassa kollegapiirin ulkopuolelle. Ryhmän todellinen keski-ikä huitelee suunnilleen kolmessakympissä, mutta henkinen keski-ikä - ainakin joiltain osin - on tuplasti korkeampi.

Herättelin tällä kertaa henkiin vanhaa suhdetta, ompelukoneeseen. Meidän edellisistä treffeistä olikin jo aikaa arviolta kymmenkunta vuotta. Lähdettiin aika kevyesti liikkeelle, laskettelin lähinnä suoraa saumaa asiantuntevamman mummokerhoilijan valvovan silmän alla. Innostus ompeluun lähti liikkeelle tästä // Between the lines // -blogista bongatusta ponchon ohjeesta. Räpeltäjätason havainnekuva on tässä alla: käytännössä siis kangas taitetaan keskeltä kahtia, ommellaan kaula-aukko, sivujen päärmeet ja lopuksi olkasauma. Siinä se.


Oman versioni tein ohuesta college-kankaasta. Kangas tuntui kaupassa ihanan pehmoiselta, mutta päälle laitettuna valmis tekele kutitti silviisii, että tie henkarille kulki lopulta pesukoneen kautta. Veikkaan, että tästä tulee yksi kotivaatesuosikeistani. Tosin omiin silmiin lopputulos ei näytä niin kotikutoiselta, etteikö sitä kehtaisi pistää päälleen vaikka töihinkin. Vai mitä sanotte?


Tästä on myös hyvä jatkaa ompelujuttujen suhteen pienin askelin eteenpäin. Voisin aloittaa vaikka siitä, että käyn ostamassa omaan siskolta lainassa olevaan ompelukoneeseen uuden neulan katkenneen tilalle. Jatkossa voi sitten surautella saumat kotona eikä tarvitse lainata kaverin konetta. Olohuoneeseen hotsittaisi ainakin saada uudet verhot, ehkä ne pääsevät seuraavaksi työn alle.

10. tammikuuta 2013

Kuvaton kertomus

Ihmettelin kovasti kun kamera ei tunnistanut muistikorttia, vaikka moneen kertaan tarkastin, että se oli ihan oikein päin asennettuna. Ei auttanut, vaikka miten päin käänsi kortin, aina vaan tuli sama herja. Asenna muistikortti. Lähempi tarkastelu osoitti, että muistikortin reunasta puuttuu pieni pala. Voisiko se olla siitä kiinni? Ilmeisesti.

Sitten iski paniikki. Kortilla oli vielä melkein satakunta kuvaa, joita en ollut ehtinyt tallentaa koneelle. Apua! Ajattelin kokeilla kepillä jäätä, ehkä läppäri vielä tunnistaisi muistikortin ja saisin tiedostot talteen. Ja tadaa, sinnehän se kortti sujahti koneen uumeniin ja toimi ihan normaalisti. Sen jälkeen meni hetki ja ymmärsin laskea yhteen yksi plus yksi. Muistikortista puuttuvan pikkuriikkisen palasen oli täytynyt jäädä jumiin läppärin korttiaukkoon. Ehdin jo pelätä, mitä korjaus ollenkaan maksaisi. Yhtään ei lohduttanut sekään, että mies vakuutti takakannen irti ruuvaamisen olevan tarvittaessa tosi helppo juttu

Mutta hätä keinot keksii, todellakin. Avuksi tulivat melko epätodennäköiset työkalut: Turkkiin suuntauneella työmatkalla ostetun kynsiviilan kanssa samaan pakettiin pakattu metallitikku, jonka varsinainen käyttötarkoitus oli tähän päivään asti jäänyt mysteeriksi sekä työnantajan männävuotinen liikelahja eli heijastin, jonka päähän syttyy valo kun sitä painaa keskeltä. Heijastintähystys osoitti epäilyksen oikeaksi, siellä se muistikortin palanen tosiaan lymyili. Metallitikun kanssa leikin operoivaa hammaslääkäriä ja ronkin muovipalan pois koneen sisältä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt on ihan voittajafiilis. Ei tässä mitään ammattilaisia tarvita!

Ostoslakkoa tämä nyt tietenkin vähän kirpaisi, mutta uusi muistikortti on jo tilattu. Ilman ei vain yksinkertaisesti pärjää. Olen tosin koko ajan jostain syystä mieltänyt ostoslakon koskevankin vain vaatteita ja asusteita, muulle ei oikeastaan ole perusteitakaan. Ja apropoo asusteet, Mulberryn aletilaus saapui tänään. Vähän venyi pitkäksi toimitusaika, mutta paketti lämmitti kivasti ostoslakkoilevan materialistin mieltä. ;)

Kuvia sitten joskus - kun tekniikka suo.

7. tammikuuta 2013

Pics or It Didn't Happen



Otetaan resepti jääkaappimagneetista. 
Pyöräytetään pari pellillistä pullaa. 
Leikitään PhotoScapella.
Voilà.

Pieniä ilonaiheita



Joskus voi ihminen tulla pienistä asioista iloiseksi. Kuten siitä, että kaikkien aiempien kokemusten ja etenkin ennakko-odotusten vastaisesti orkidea on edelleen hengissä, vaikka se on ollut allekirjoittaneen "hoidossa" jo melkein puoli vuotta. Tai siitä, että spontaanin leivontainspiksen seurauksena meikäläisten keittiössä kohoaa parhaillaan pullataikina. Kohta saa lykätä kanelikierteet uuniin ja iltapalaksi haukataan tuoretta pullaa. Nam! 

6. tammikuuta 2013

Alekauden shoppailut

Alekauden ostokset oli tällä kertaa tehty melkoisen nopeasti ja kivuttomasti. Satuin jouluyönä surffailemaan internetin ihmeellisessä maailmassa juuri kun Mulberryn aleilmoitus napsahti sähköpostiin. Alelaukkujen joukosta bongasin heti konjakin värisen Large Dorset Toten, jota olin käynyt silmäilemässä nettikaupassa jo pitkin syksyä ja erikseen vielä hiplaamassa Kööpenhaminan Mulberryllä reilua viikkoa aiemmin. Päässä klikkasi heti. Oikean käden etusormeen asti tieto välittyi sekunnin sadasosan viiveellä. Klik, klik. Lähettifirman verkkosivujen mukaan paketti on aikataulussa, arvioitu saapumisaika on ensi tiistaina. Oh la la!


Välipäivinä Kokkolassa pistäydyin pikaisesti miehen parturikäynnin aikana keskustan kenkäkaupassa, jossa oli loppuunmyynti. Saldona oli kaksinkertaisesti mustaa nahkaa, yhdet korkkarit ja yhdet nilkkurit. Korottomien talvikenkien tarve olikin jo suorastaan huutava, edellisistä ehti jo irrota pohja. Samoja mustia, kaikkiin asuihin sopivia peruskorkkareita olin puolestaan jo katsonut Stockalla aiemmin, mutta onneksi ne jäivät silloin hyllylle. Aleprosentti oli nimittäin kummankin parin osalta nyt -70 %.


Kokkolassa piti tietysti käydä myös suosikkiputiikissa, Sköna Clarassa. Kahvittelun ja kuulumisten vaihdon ohella tuli tehtyä löytöjä. Kotiin lähti by Malene Birgerin villahuivi, Hunkydoryn harmaa neuletakki ja Bitte Kai Randin ihana silkkipaita, kaikki puoleen hintaan. Annoin itselleni henkiset aplodit sen johdosta, että maltoin jättää Malene Birgerin villahuivin ostamatta joulukuun Köpiksen reissulla. Valuuttakurssien ja alennusprosenttien myötä se osoittautui onnistuneeksi vedoksi.


Hyviä kamppiksia näkyisi olevan käynnissä nyt Campadressakin ja Shopbopin alesta löytyisi kivoja koruja, mutta kun tuli luvattua se helmikuun alkupuolelle ulottuva ostoslakko, niin pysytään nyt siinä. Seuraavan kerran shoppaillaan sitten Lontoossa.

5. tammikuuta 2013

Niin, ne "tennissukat"...


Ne puikoilla olleet punavalkoraidalliset sukat, ei niistä sitten kuitenkaan ihan tennissukkia tullut. Vasemmalla ylhäällä näkyvät valmiit sukat. Oikean yläkuvan sukat päätyivät joululahjoiksi anopille ja appiukolle. Alakuvan harmaa tuubihuivi ja pipo menivät pikkusiskon pakettiin. Loput joululahjaneulomukset annoin lahjakorttimuodossa, niistä siis lisää sitä mukaa kun niitä lunastellaan.

4. tammikuuta 2013

Koskaan en oo missään käyny

Finskiltä tuli alkuviikosta viesti, joka nostatti matkakuumeen huippulukemiin. Kaukolentoja olisi nyt tarjolla melkoisen edukkaaseen hintaan. Harmi vain, ettei ole mahdollisuuksia pitää puolison kanssa samaan aikaan lomaa ennen kesää. Omaa kevätlomaa saan pidettyä parisen viikkoa, mutta vielä on päättämättä, minne sitä sitten yksikseen lähtisi. Ehkä kavereita moikkaamaan jonnekin, vaikka toisaalta olisi kiva käydä välillä ihan uusissakin paikoissa. Tai vaihtoehtoisesti voisi lorvia kotona. Tai tehdä suursiivouksen ja tyhjentää kämpän kaikesta ylimääräisestä tavarasta. Ja sen jälkeen olisikin taas loman tarpeessa, sitähän voisi suorastaan palkita itsensä matkalla... Ja morjensta vaan, lähtöruutu - täällä ollaan taas! 

Omalla kohdalla yksi matkakuumeen pahimmista oireista tuntuu olevan sellainen ikinä-en-oo-missään-käynyt-ja-mitään-kivaa-tehnyt -fiilis, mikä nytkin meinasi taas vähän kuin varkain iskeä päälle. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Että mitä jos ottaisi vaan kalenterin kauniiseen käteen ja ihan laskisi kaikki viime vuotiset reissut. Kävi ilmi, että kyllä minäkin joskus olen jossain käynyt ja jotain kivaa tehnyt. Todistetusti.


Tallinnassa olen näemmä käynyt viime vuoden aikana kolmesti, Tukholmassa kahdesti. Muita viime vuoden matkakohteita olivat Lontoo, München, Dublin, Kööpenhamina ja Malmö. Yhteensä kuusi maata ja vähän useampi kaupunki, noin reissu per kuukausi. Se on vähän vähemmän kuin aikaisempina vuosina keskimäärin, mutta ei tässä nyt kuitenkaan ole pelkästään kotisohvallakaan istuskeltu. Tosin on sitäkin toki tehty, ja hyvä niin. Koska eihän se reissaaminen tuntuisi miltään jos se olisi työtä tai työ olisi vain sitä. Tai jos sen vastapainona ei olisi tavallista arkea. Tai varsinkaan jos ei olisi sitä kivaa kotia ja sohvaa, johon palata.

Blondin pähkinät

Blondilla oli joulukiertueelta kotiin palattuaan pari pähkinää purtavana. Ensimmäiset olivat Ruotsin tuliaisia, paahdettuja manteleita. En tiedä, miten tämä herkku on aiemmin mennyt allekirjoittaneelta aivan ohi, mutta sitä se ei kyllä tee enää jatkossa. Tosi hyviä! Pitänee koittaa tehdä näitä itsekin, viimeistään ensi jouluna.


Toinen pähkinä liittyi joulupukin tuomaan palovaroittimeen. Blondi ei meinannut millään saada laitteen takakantta paikoilleen pattereiden asennuksen jälkeen ilman jatkuvaa, megalomaanisen kovaäänistä piipitystä. (Sori, naapurit!) Vähän hävetti kun tajusin, missä mätti. Käyttöohjeen kannessa luki, että testinappulana toimii koko etukansi. Sen älyttömän älämölön lopetukseksi riitti siis ihan se, että lakkasi painamasta laitetta itseään vasten samalla kun yritti vääntää sitä pohjapalasta paikoilleen... Loppu hyvin, kaikki hyvin: laite on (testattu ja) asennettu. Kiitos pukin pikkuapureille Naantaliin, tämä tuli suorastaan tarpeeseen. :)