30. elokuuta 2013

Loppukesän suosikkitoppi


Monsoonin hempeästä, vanhan roosan sävyisestä silkkitopista on kuin huomaamatta tullut loppukesän suosikki. Olen yhdistänyt tätä lähinnä nilkkapituisiin mustiin suoriin housuihin ja lempparifarkkuihin, jotka ovat malliltaan tyköistuvat, kapealahkeiset ja vähän revityt. Jalkaan mustat balleriinat tai korkkarit ja päälle musta jakku. Yksinkertaista ja juuri sopivaa minun makuuni.

Päivän ajatus: pitäisiköhän rohkaistua ja alkaa ottaa asukuvia? Ja vielä julkaista niitä?

28. elokuuta 2013

Seuraava Skappel-neule

Äidin kanssa juhannuksen alla tehty Tallinnan matka meni pääosin oikein mukavasti. Aamu aloitettiin kylpylässä pulikoinnilla ja hotelliaamiaisella, sieltä siirryttiin jalkahoitoon ja ripsien värjäykseen. Lounaaseen mennessä oltiin jo ehditty käydä kenkäostoksillakin. Ennen satamaan suuntaamista käytiin lankaostoksilla Karnaluksissa ja juotiin herkkukahvit. Paluumatkalla laivassa oli sen verran promillepitoista juhannusjuomannoutajaa kanssamatkustajina, että pieni upgrade matkustusluokan suhteen ei olisi ollut pahitteeksi. Tällä laivalla se ei ollut mahdollista, mutta pidetään optio mielessä tulevilla reissuilla.


Syksymmällä pyöreitä vuosia täyttävä pikkusisko toivoi lahjaksi omaa Skappel-neuletta ja saamansa pitää. Äiti osti Karnaluksista siskon väritoiveen mukaiset langat, puikkojen heiluttamisen paikaksi taas valikoitui meikäläisen kotikutomo. Tämä Skappel-versio saa kuulemma mielellään olla itselle tehtyä versiota pidempi ja tunikamaisempi. Tinkiä voi kuulemma vaikka hihojen mitasta jos lanka uhkaa loppua kesken.


Siispä tiedän, mitä teen tänä syksynä. Kunhan ilmat vähän viilenevät. Ei sillä, etteikö lämpimät päivät ja illat olisi oikein ihania, mutta alpakkavillan neulomiseen ne eivät jaksa innostaa. Kädet tuntuvat nihkeiltä jo pelkästä ajatuksesta. Mutta kyllä se tästä, ensimmäiset silmukat on jo luotu ja projekti käynnistetty.

Sysse hei, tässä on sulle pieni sneak peek. Mitäs sanot?


27. elokuuta 2013

What a difference a day made...


... 24 little hours. Ja nyt se jäi sitten päähän soimaan. Jos haluatte kokea saman kohtalon, niin Jamie Cullumia voi kuunnella täällä.


Tänään oli viikon ensimmäinen työpäivä. Toimisto muutti ja maanantaina oltiin vapaalla, poissa muuttomiesten jaloista. Se tiesi pitkää viikonloppua ja siltä se viikonloppu itse asiassa tuntuikin, pitkältä. Olisipa työviikon päätteeksi aina kolme päivää aikaa omille jutuille, ehtisi relata ja olla aktiivinen, sosiaalinen ja tehokas. Kahdessa päivässä ei oikein meinaa aina ehtiä ihan kaikkea. Maanantain voisikin minun puolestani mainiosti uhrata hyvän asian puolesta. Tuottavuusohjelman parissa askartelevat tahot tuskin ovat asiasta samaa mieltä. No, ainahan sitä saa haaveilla.


Pitkän viikonlopun aikana tosiaan ehti vaikka mitä. Perjantai-iltana tein laittautumisenkat. Ystävä soitti kysyäkseen olisinko sattumoisin keskustassa ja mentäisiinkö kahville. No en ollut, mutta tulimme sopineeksi leffatreffit. Samalle illalle. Näytöksen alkuun aikaa tunti. Bussin lähtöön aikaa 6 minuuttia. Äkkiä vain asu vaihtoon (onneksi on luottovaatteet!), suihkaus kuivashampoota ja pikaponnari, puolentoista minuutin meikki, korkkarit jalkaan ja juosten pysäkille. Eikä tullut edes kiire, nopeasti kävellen tai rauhallisesti hölkätenkin olisi ehtinyt... Lauantai sen sijaan oli niin laiska, että päivän suurimmaksi saavutukseksi jäi kauppareissu. Sekin olisi varmaan jäänyt tekemättä, ellei pihveille olisi pitänyt hakea kaveriksi pullollista hyvää punaista. Sunnuntai taas oli reipas ulkoilupäivä. Aamu alkoi lenkillä ja aurinkoinen ja lämmin päivä vietettiin tyttöjen kesken merellä. Oli kyllä ihan täydellinen veneilysää! Ruokapaikaksi valikoitui Villa Pentry. En ollut siellä ennen käynytkään, vaikka se on tässä ihan lähellä. Maanantaina akut oli jo niin ladattu, että sillä energiamäärällä sai vedettyä läpi tehokkaan kodinhoitopäivän.


Lisää näitä tällaisia viikonloppuja, sanon minä. Aiemmin kun on ollut tarvetta pitkälle viikonlopulle, olen ollut taipuvainen ottamaan vapaaksi perjantain. Ihan pölöä! Maanantai on siihen tarkoitukseen paljon sopivampi. On se seuraava perjantaikin sitten paljon lähempänä.


Oranssia ja konjakkia


Se MK:n lompakko ei sitten jäänytkään kesän ainoaksi oranssiksi hankinnaksi. Mikä lie tähän harmaavarpuseen iskenytkään, mutta jonkinlaista oranssimaniaa on ilmoilla. Sköna Claran kesäalesta lähti kotiin Michael Korsin oranssi mekko sekä Baum und Pferdgarternin silkkihuivi, jossa myöskin on oranssia mukana. Konjakinruskea nahkasolki innosti yhdistämään mekon Dublinin tuliaisiin, Clarksin sandaaleihin ja balleriinoihin. Muistan, että tuollaisia "hapsullisia" flatseja olisi omassa nuoruudessa (tai ehkä pikemminkin lapsuudessa) kutsuttu college-kengiksi. Tai no, jos ihan rehellisiä ollaan, niin kolitsikengät ne oli. ;)

Samassa konjakinruskeassa sävyssä löytyi vaatekaapista jo ennestään Clarksin nilkkurit ja Mulberryn clutch, jotka voisin ajatella yhdistäväni tähän mekkoon.


Ja niillä kerroilla kun mukana pitää kuljettaa puolta omaisuutta voi olalle heittää pari astetta suuremman Mulberryn.


Vielä puolisen vuotta sitten olisin pitänyt tätä väriparia hyvin epätodennäköisenä omassa pukeutumisessani, mutta koskaan ei näköjään saa sanoa ei koskaan. Mitäköhän seuraavaksi? Urheiluvaatteita tsekkailessa silmät jo harhailivat niihin kaikkein kirkkaimman pinkkeihin juttuihin. Kotiin tosin tulin mustien trikoiden ja harmaan villapaidan kanssa, että ei se väri-invaasio kuitenkaan vielä ihan ole riistäytynyt käsistä. Ehkä.

22. elokuuta 2013

Kotityötaulukko


Käsi ylös, kenen kotona ei ole koskaan kinasteltu kotitöiden jakamisesta? Tai tekemisestä? Meillä käytiin jokin aika sitten keskustelu, jonka aika molemmat muun muassa väittivät vievänsä aina kaikki roskat ulos. Se on tietenkin tilastollinen mahdottomuus. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Ehkä siitä kinastelusta pääsisikin eroon juuri tilastolla. Tai taulukolla nyt ainakin.

Niinpä sitten näppäränä naisena tein excelin, johon listasin kaikki kotityöt. Alle kirjoitin, kuinka usein ne pitää tehdä ja perään tein ruudukon, jossa voi nimikirjaimillaan kuitata kun homma on hoidettu. Yksinkertaista, eikö? Niin minäkin ajattelin. Sitten ajattelin vähän lisää. Päätin, että pitäähän tämä kuvio testata käytännössä ennen kuin sitä ehdottaa miehelle. Väärin. Merkitään muistiin: yhteistyön saavuttamisen kannalta ei ole erityisen hedelmällistä, että kirjoittaa excelin, printtaa sen, pitää viikon salaa kirjaa kaikista tekemistään kotitöistä (ja on luonnollisesti himpun verran tavallista ahkerampi, pesee ikkunoita ja sen sellaista) ja sitten menee lesoilemaan puolisolle, että katso kuinka paljon olen viikon aikana tehnyt kodin eteen töitä.

 

Käytiin uusi keskustelu. Päätettiin antaa taulukolle mahdollisuus. Niinpä se laitettiin esiin näkyvälle paikalle keittiön ilmoitustaululle. Ajatus taisi olla se, että kun kylässä käyvät vieraatkin näkevät sen, niin kumpikaan ei halua näyttäytyä sinä laiskempana osapuolena. Tämä taas johti siihen, että toinen meistä (en minä) saattoi viedä roskat ulos esimerkiksi kolmessa erässä ja kuitata listaan nimikirjaimensa sen jälkeen yhtä monta kertaa. No eihän sellainen peli vetele. Keskusteltiin uudelleen. Luovuttiin listasta. Se siitä patenttiratkaisusta.

Aiheesta Kotitöiden jako - uhka vai mahdollisuus? keskusteltiin tämän jälkeen myös työpaikan kahvihuoneessa. Kollega kertoi esimerkin omasta taloudestaan: heillä toinen hoitaa tiskit ja toinen pyykit. Kun homma toimii, se toimii. Jos se ei toimi, syyllinen on tiedossa ilman tappelua. Meillä päätettiin alkaa noudattaa samaa kaavaa. Keskustelun jälkeen, luonnollisesti. Mies valitsi tiskit ja otin kiitollisena vastaan pyykit. Jostain kumman syystä pidän nimittäin silittämistä erittäin rentouttavana puuhana ja suorastaan nautin siitä. Sitä paitsi, pahimman uhkakuvan mallilla ajateltuna väärin pinottu Tupperware-kasa astiakaapissa on huomattavasti helpompi kestää kuin likapyykissä lojuva juhlatoppi siinä vaiheessa kun kampaus ja meikki on valmiina ja bileisiin pitäisi lähteä, väärällä pesuohjelmalla pilatusta suosikkivaatteesta nyt puhumattakaan. Tällä jaottelulla ollaankin nyt menty jokunen kuukausi ihan onnistuneesti. Takaisin ei ole paluuta.

Ja hei, prosessin sivutuotteena tuli huomattua, että meillähän keskustellaan! :)

21. elokuuta 2013

Käsitöitä ja käsitöitä


Korulippaan organisointi meni käsitöiksi, ihan kirjaimellisesti. Kesällä ostetusta DAY Birger et Mikkelsenin statement-korusta oli yksi ketju irronnut toisesta reunastaan ja loput kymmenkunta ketjua olivat suloisesti sotkussa. Mikäköhän näille koruille olisikaan se ideaalein säilytystapa? Selvitys- ja korjaustyöstä ei meinannut ensin tulla mitään, mutta sitten tajusin, että apuhan löytyy läheltä. Kolmemillisellä pyöröpuikolla onnistuu nähtävästi muukin kuin kutominen. Nyt on helyt järjestyksessä ja puikot kilisevät taas perinteisemmässä käyttötarkoituksessa. Pukin pikku apuri täällä virittelee jo lahjapajaa, joskushan nekin hommat on aloitettava... 



16. elokuuta 2013

Väsynyt säätäjä


Tilasin pari päivää ennen kesäloman alkua Childhood-rannekkeen. Olin jotenkin tässä kevään ja kesän aikana kehittänyt itselleni tarpeen sen ostamiselle, koska se näytti niin symppiksen kivalta muiden ranteissa ja hyväntekeväisyysaspektikin lämmitti mieltä. Maksoin korun luottokortilla ja näytölle tullut tilausvahvistus näytti ihan oikeaa summaa, ranneke ja postitus yhteensä 13 dollaria. Hetken päästä postilaatikkoon kilahti varmennusviesti, joka nopeasti silmäiltynä vaikutti myöskin olevan ihan niin kuin pitikin. 

Kului muutama päivä. Loma alkoi. Yritin irroittaa itseni mahdollisimman kauas meilien maailmasta ja tsekkailin sähköpostit maksimissaan kerran päivässä, yleensä myöhään illalla kännykästä ja silloinkin katsoin lähinnä vain otsikot läpi. Eräänä hyvin myöhäisenä iltana bongasin saapuneiden meilien joukosta viestin Childhood Foundationilta. Uusi kuitti. Häh? Lyhyessä viestissä todettiin, että luottokortiltani oli virheellisesti veloitettu 130 USD, mutta nyt virhe oli korjattu. Liitteenä oli kuitti, jonka loppusummaksi oli merkitty 117 USD. 

Normaalisti olisin varmaankin vain ajatellut, että selvä juttu ja jatkanut elämääni. Mutta sanoinko jo, että oli myöhä ja olin väsynyt. Ajatus kulki hitaasti. Ööh?

Avasin alkuperäisen vahvistusviestin ja huomasin, että tosiaan, siellä oli loppusummana 130 dollaria. Luin uuden kuitin sisältävän viestin uudelleen. Hämmennyin ja mietin, mahdoinko ymmärtää lukemaani. Loppusumma 117 USD. Lisäksi kuitissa oli erikseen listattuna verot sekä käsittely- ja toimituskulut, yhteensä liki satasen. Mietin, mitä ihmettä nyt teen. Ostanko muovihelmistä tehtyä ranneketta ihan oikeasti 117 dollarilla? Voiko kaupan vielä peruuttaa? Tuleekohan siitä lisäkustannuksia? Olenko huono ihminen, jos en annakaan hyvää tekevälle organisaatiolle tuota rahasummaa? Kyllähän sitä kai tällä tulotasolla pitäisi kantaa vastuuta reilun satasen verran kaikista maailman lapsista? Huono omatunto. Tuhlausahdistus. Paniikki.

Vastasin viestiin. Hei! Kiitos yhteydenotostanne. Käsittely- ja toimituskulut sekä arvonlisävero näyttäisivät olevan aika paljon kalliimmat kuin mitä etukäteen kuvittelin. Olisin sen vuoksi tiedustellut, voiko kauppoja vielä tässä vaiheessa perua ja aiheutuuko siitä mahdollisesti joitakin lisäkustannuksia? Pling, sinne lähti.


Sitten luin saamani viestin vielä kertaalleen läpi. Tajusin suorittaa vähennyslaskun 130-13. Niin, tosiaan, siitä tulee 117. Suurensin meilin kännykän näytöllä. Miksi, oi miksi en tehnyt sitä jo aiemmin! Vaikka uusi kuitti muuten olikin sanasta sanaan kopio edellisestä, löysin tällä kertaa yläreunasta pikkuprintin refund confirmation. Voi perhana! Ja uutta viestiä perään. Hei! Taisin ymmärtää väärin teiltä saamani viestin. Minulta oli veloitettu 130 USD ja luottokortilleni on nyt palautettu 117 USD, eikö niin? Voisittekohan ystävällisesti unohtaa äskeisen viestini, en halua muuttaa tilaustani? Kiitos. Pahoittelut aiheuttamastani hämmennyksestä! Kyllä hävetti.

Seuraavana päivänä inboxissa odotti viesti Childhoodilta. Kaikki okei. No worries and thanks for your support! Loppu hyvin, kaikki hyvin. Koru tuli perille ja nyt se on ranteessa muistuttamassa, että ei pidä tehdä liian hätäisiä johtopäätöksiä ja että väsyneenä ei parane meilailla. The end.

15. elokuuta 2013

Dublinissa




Kesäloman aikana tehtiin viisipäiväinen Dublinin matka, joka oli oikeastaan synttärilahja hiljattain pyöreitä vuosia täyttäneelle perheenjäsenelle. Perheporukalla oli rentoa ja mukavaa matkustaa ja sääkin oli oikein suosiollinen, ei tippaakaan sadetta koko reissun aikana. Aurinkoa ja lämpöä sen sijaan piisasi ja meneillään olikin kuulemma ihan poikkeuksellinen hellejakso.




Ensimmäisenä päivänä turreiltiin oikein kunnolla ja ajeltiin ympäriinsä turistibussilla. Muuten sitten kuljeskeltiin kaupungilla, bongailtiin kauniita ja värikkäitä ovia, käytiin tutustumassa Guinnessin valmistuksen saloihin, istuttiin pubeissa ja ihailtiin niiden ulkoseinien kukkaloistoa. Oli niin lämmin, että nesteytyksestä piti pitää huoli. ;)





Yhtenä päivänä tehtiin päiväretki Howthiin, käveltiin kallioilla ja ihailtiin upeita maisemia. Matkan aikana tankattiin myös ihan kiitettävästi hiilareita (A pint of Guinness and fish & chips for me, please!), iskettiin alennusmyynteihin ja shoppailtiin. Ja ihan vain oltiin ja hengailtiin, silviisii leppoisasti. Se oli kauhian mukavaa.






Viime kerrasta opin, että Clarksilla kannattaa ainakin poiketa. Hienoinen yllätys sen sijaan oli se, että enimmät vaateostokset tein Monsoonissa, jota olin aiemmin pitänyt omaan tyyliini nähden vähän turhan hipahtavana. Onneksi tuli mentyä sisälle pikkusiskon perässä, poistuin nimittäin kaupasta pikkumustan, silkkipaidan, bleiserin ja toppatakin kanssa. Kaikki jotenkin loksahti näissä vaatteissa kohdalleen: värit, kuosit, mallit, materiaalit - ja tietenkin se hintalapun merkintä -50%. Kosmetiikat hamstrasin lentokentältä. Ajattelin kuitenkin palata näihin kesän aikana tehtyihin ostoksiin tuonnempana, ihan omassa postauksessaan.