31. heinäkuuta 2014

Como-järvellä









Yhtenä lomapäivänä Italiassa tehtiin päiväretki Como-järvelle. Lähdettiin aamulla Milanosta junalla Comon kaupunkiin järven länsirannalle. Käveltiin aikamme kaupungin katuja, katseltiin näyteikkunoita ja pastellivärisiä taloja ja syötiin päivän ensimmäiset jäätelöt. Sen jälkeen suunnattiin järven rantaan ja ostettiin liput juuri lähdössä olleeseen vesibussiin, jolla matkattiin Bellagioon. Nopealla yhteydellä matka kesti noin 50 minuuttia ja maisemat olivat mahtavat: jyrkkiä rinteitä, turkoosi vesi, kauniita huviloita ja utuisa auringonvalo. Käly totesi matkan aikana tyttärelleen, että yritä painaa nämä kuvat ja hetket mieleen ja muistele niitä sitten kun kotimaassa on talvi, kylmää ja pimeää. Koitin noudattaa samaa neuvoa.







Bellagiossa syötiin myöhäiseksi lounaaksi pizzat ja jatkettiin sitten kaupunkikierrosta. Tykkäsin kovasti kauniin pikkukaupungin kapeista portaikkokujista. Ne olivat niin kuvauksellisia, ainakin osittan sopivasti varjoisia ja samalla vilpoisia ja näkymät järvelle olivat upeat. Kun Bellagion keskusta oli lähestulkoon läpi kävelty, istahdettiin vielä järvenrannan penkille ihan vain ihastelemaan maisemia. Tai no, ehkä myös vähän levähtämään varjossa ja juomaan vettä. Porrastreeni paahtavassa auringossa vaati veronsa.










Bellagiosta jatkettiin lautalla matkaa järven itäreunalle Varennaan. En tiedä, voiko Varennan kohdalla enää puhua kaupungista. Se vaikutti jollakin tapaa niin uneliaalta ja pieneltä, että kylä tuntuisi melkein paremmalta nimitykseltä. Sympaattinen ja kaunis pikkupaikka se oli joka tapauksessa. Järven rannalla kulkeva jalkakäytävä oli rakennettu osin veden päälle ja sitä pitkin pääsi kulkemaan vesibussin pysäkiltä pikkuruiseen keskustaan. Kulkureitin varrella kukkivat hortensiat ja aurinkoinen järvimaisema oli huikean kaunis. Ihastelin myös kovasti järvellä liikkuneita puuveneitä, niissä tuntui olevan jotakin vanhan maailman charmia.











Postimerkin kokoisella piazzalla tajusimme, että rautatieasemalle pääsee ainoastaan menemällä samaa reittiä takaisin tai nousemalla jyrkkiä rappuskujia ylöspäin. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon. Sisko nappasi puolimatkassa nousua puhelimellaan pari kuvaavaa otosta: ensimmäisessä näkyvät jyrkät, auringonvalossa kylpevät kapeat rappuset ja taustalla kimalteleva järvi, sitten vaihtui linssin kuvaussuunta ja toisessa kuvassa näkyvät siskon punaiset kasvot. Huh, onneksi vesipullot oli täytetty laivalaiturilla! Ylhäällä maisemat olivat, jos mahdollista, vieläkin hienommat.





Tripadvisorista bongatun vinkin ansiosta tiesin, ettei Varennan asemalla ole lipunmyyntiä, joten junaliput seuraavaan Milanon junaan ostettiin aseman lähellä olleesta matkatoimistosta. Kierroksen olisi tietysti voinut tehdä myös toisin päin, lähteä Milanosta aamulla Varennaan ja päätyä illalla Comoon, missä lipunmyynti on auki ja junia Milanoon menee parhaimmillaan useampi tunnissa. Meidän kiertosuuntamme määritti se, että aamulla asemalla ei tarvinnut odotella Comon junaa yhtä pitkään kuin seuraavaa Varennan junaa. Hyvin reitin sai kuljettua fiilispohjalta tähänkin suuntaan, eikä tarvinnut vahtia kelloa, että ehti ostamaan liput ennen matkatoimiston sulkeutumisaikaa.




Paluumatkalla Milanoon katseltiin vielä junan ikkunasta ulos ja painettiin mieleen viimeiset järvimaisemat. Sen jälkeen keskityin haaveilemaan kylmästä Cokiksesta. Ehkä vielä jonakin kauniina päivänä italialaisissakin junissa on ravintolavaunut. Tai pikkukylän asemalla jos ei nyt kioskia, niin edes jonkunlainen myyntiautomaatti. Kysyntää olisi varmasti. :)

30. heinäkuuta 2014

Muutama päivä Milanossa




Edellisviikolla, kesäloman päätteeksi, tehtiin muutaman päivän siskoreissu Milanoon. Meitä oli porukassa viisi naista, neljä aikuista ja yksi teini. Oma sisko, miehen siskot ja miehen siskontyttö. Kolme isosiskoa ja kolme pikkusiskoa. Kaksi paria siskoksia. Kolme kälyä, ja kyllähän nyt siskoreissulla sister-in-law'kin lasketaan.








Naisten reissulla herkuteltiin, shoppailtiin, käveltiin kaupungilla ja ihailtiin rakennuksia, kattoterasseja, hauskoja yksityiskohtia ja tyylikkäitä milanolaisia. Pysähdeltiin sinne tänne ja annettiin järkkäreiden räpsiä kuvia. Syötiin toiset ja kolmannetkin gelatot. Kuiskittiin 10 Corso Comon myymälässä varovaisen hiljaa huippumuotiluomusten keskellä, ettei tunnelma vain särkyisi. Via Montenapoleonella tyydyttiin ihan suosista pelkkiin ikkunaostoksiin. Haahuiltiin supermarketin käytävillä ja haalittiin ostoskoreihin tuliaisia. Nautittiin auringosta (ja okei, toisinaan myös varjosta), spumantesta, pizzasta, rennosta lomatunnelmasta, hyvästä seurasta.








Mukavaa oli myös pitkästä aikaa päästä puhumaan italiaa. Karulta se tosin alkuun tuntuu kun ymmärtää kaiken lukemansa ja kuulemansa, mutta kun pitäisi tuottaa itse puhetta, tulee se sitten suusta ulos huomattavasti hitaammin kuin ensin ajatteli. No, parin päivän orientoitumisella alkoi taas ulosanti sujuvoitua ja puhetahti nopeutua, kun vain pääsi oikealle taajuudelle. Tapasin myös paikallisia ystäviä ja havahduin siihen, miten nopeasti aika tuntuu kuluvan: au pair -perheen poika vasta just äsken täytti 3 ja nyt oli jo vietetty 16-vuotissynttäreitä. Vaikka ollaan näiden vuosien aikana nähty säännöllisen epäsäännöllisesti minun opiskelujeni ja reissujeni aikoina niin silti tuntuu, että jokusen vuoden on täytynyt jäädä välistä...






Mukava reissu, ihana Italia. Ajatus seuraavasta samoille seuduille suuntautuvasta matkasta on jo heitetty ilmoille. Nähtäväksi jää, koska päästään toteutukseen saakka. Toivottavasti pian.